Vapaana agenttina ollut maalivahti Alex Lyon on solminut kahden vuoden mittaisen sopimuksen NHL-seura Buffalo Sabresin kanssa.
Lyonin ja Buffalon maanantaina allekirjoittama sopimus on arvoltaan kolme miljoonaa dollaria.
32-vuotias Lyon pelasi kaksi edelliskautta Detroit Red Wingsissä, jossa hänen sopimuksensa oli yhteensä 1,8 miljoonan dollarin arvoinen. Viime kaudella hän esiintyi 30 ottelussa, torjuntaprosentilla 89,6 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,81.
Sabresin maalivahtitilanne oli viime kaudella vähintäänkin mielenkiintoinen, kun tolppien välissä vuorottelivat Ukko-Pekka Luukkonen, Devon Levi ja vapaana agenttina ollut James Reimer.
Sabres on ollut viime vuodet NHL:n alisuorittajia, sillä seura on jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle jo 14 peräkkäisellä kaudella.






























