Video: Sportivo TV

Jääkiekon World Cup palaa kisakalenteriin vuonna 2028. Turnauksessa on mukana kahdeksan joukkuetta.

Lopulliset kisajoukkueet on vielä varmistamatta eikä NHL sulkenut Venäjän osallistumista pois alkuperäisessä ilmoituksestaan. Venäjä ja Valko-Venäjä on suljettu pois IIHF:n kansainvälisistä turnauksista, mutta NHL:n kanta on vielä auki.

Viime viikolla tuli uutinen julki, jonka mukaan Suomen, Ruotsin ja Tshekin maajoukkueet boikotoisivat World Cupia, mikäli Venäjä saisi osallistumisluvan. Suomen jääkiekkoliitosta uutinen kuitenkin kiellettiin eikä päätöksiä sen suhteen ole vielä tehty.

Myös NHL:n komissaari Gary Bettman kertoi, ettei yhdeltäkään maalta ole tullut virallista boikottiuhkaa. Varakomissaari Bill Dalyn mukaan uusia päätöksiä Venäjän suhteen ei ole vielä tehty. 

– Tiedämme miltä heistä tuntuu ja heillä on voimakkaita tunteita sitä kohtaan. Rehellisesti sanottuna ne ovat samoja voimakkaita tunteita mitä me ja kansainvälinen jääkiekkoyhteisö olemme esittäneet. Joten en usko sen osalta olevan mitään uutta, Bettman toteaa.

– En usko, että olemme eri aaltopituudella suomalaisten, ruotsalaisten ja tshekkien kanssa Venäjän osallistumisen suhteen. Jos on mahdollista, jos jotkut asiat tapahtuvat. Jos ne eivät tapahdu, he eivät todennäköisesti osallistu, Daly paljasti.

LUE MYÖS: Hiihtomiesten yhteiskuva hämmentää – ”Rakkaussuhde” (UrheiluAreena.fi)