PORI. Maanantaina Liigan pudotuspelit jatkuivat kahdella ottelulla. Porissa Jarno Pikkaraisen valmentama Ässät oli tiukan paikan edessä viime keväänä finaaleihin edennyttä Lappeenrannan SaiPaa vastaan. Raimo Helmisen luotsaama joukkue johti ottelusarjaa voitoin 2-1 kolmen pelatun kamppailun jälkeen.
Ässät otti kaipaamansa voiton kolmannen erän nousulla maalein 4-2 ja tasoitti ottelusarjan voitot kahteen.
SaiPa johti kamppailua kahden erän jälkeen maalein 1-2, mutta kotijoukkue iski kolme maalia päätöserään ja käänsi pelin itselleen.
Ässien sankariksi ottelussa nousivat neloskentän raatajat, kun Arttu Alasiurua naulasi voittomaalin ja Roope Talaja iski loppulukemat 4-2.

Kotijoukkueen kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla tasoihin nosti Sakari Kostilainen huimalla veivillä. Maali oli energiahyökkääjän kevään viides.
Avauserässä SaiPa onnistui kahdesti maalinteossa, kun Juuso Heikkilä ja Patrik Siikanen iskivät osumat ohi ottelussa 24 kertaa torjuneen Jan Bednarin.
Ässien avausmaalista vastasi kevään ensimmäisen osuman laukonut Peter Tiivola, joka sivalsi vastahyökkäyksestä kiekon yläkulmaan ohi Tomi Karhusen. SaiPan maalilla kokeneelle Karhuselle kertyi yhteensä 23 torjuntaa.
Ottelusarja jatkuu tasavoitoissa keskiviikkona Lappeenrannassa. Ottelusarjan kuudes ja mahdollisesti ratkaiseva ottelu pelataan Porissa lauantaina.
Liigan maanantain ottelut
KalPa vs. Ilves klo. 18:30, Ilves johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1
Ässät vs. SaiPa 4-2, ottelusarjan voitot ovat tasan 2-2

































