Liigaosakkaat kokoustivat torstaina Helsingissä, jossa aiheena oli muun muassa tuleva sarjamalli. SM-Liiga OY alkaa hallinnoida kahta ylintä sarjatasoa, joista voi pudota ja niihin voi nousta.
Kokouksen suurin mielenkiinto kohdistui siihen, tuleeko sarjajärjestelmään jonkinlaisia muutoksia. Liigaosakkaat päättivät kaudesta 2027-28 lähtien sarjajärjestelmäksi 14+10.
Lisäksi liiga avautuu. Ylemmässä sarjassa viimeiseksi jäänyt putoaa ja alemman sarjan voittaja nousee. Joukkuemäärää tarkastellaan 2-3 vuoden välein.
Ensi kaudella pelataan siirtymävaihe, johon viime kauden Mestiksen voittajalla sekä tämän kauden mestarilla on mahdollisuus hakea lisenssiä Liigaa ensi kaudeksi. Mikäli mestari on sama joukkue, niin tämän kauden finalisti voi hakea lisenssiä.
Liigaa on mahdollista ensi kaudeksi täydentää siis kahdella joukkueella, mikäli lisenssiehdot täyttyvät. Se avaa käytännössä Jokereille oven takaisin Liigaan.
Mikäli siirtymäkausi pelataan 18 joukkueen sarjana, niin ensimmäiset 12 joukkuetta varmistavat paikkansa ylemmässä liigassa ja pelaavat pudotuspelejä. Sijoille 13-16 sijoittuneet joukkueet ratkaisevat keskenään kaksi viimeistä joukkuetta ylempään sarjaan. Neljä viimeistä joukkuetta putoaa suoraan alempaan sarjaan.
Mahdolliset muutokset tarvitsevat vielä Jääkiekkoliiton hyväksynnän.





























