
Sebastian Aho kietaisi Carolina Hurricanesin sankarin viitan komeasti harteilleen NHL:n pudotuspelien avauskierroksen viidennessä ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan.
Ottelussa tehot 2+1 tehnyt Aho tälläsi 5-4 -voittoniitin toisessa jatkoerässä ja siivitti Carolinan pudotuspelien toiselle kierrokselle otteluvoitoin 4-1.
– Tuntui epätodelliselta. En edes muista sitä hetkeä kunnolla. Yleisö sekoaa, jätkät hyppäävät päällesi – ja se on epätodellista. Todella hyvä tunne, Aho tilitti tunteitaan.
Ottelu oli täysin kaksijakoinen. New Jersey karautti avauserässä kymmenessä minuutissa 3-0 -johtoon. Carolina puolestaan kiskaisi toisessa erässä reilussa 11 minuutissa neljä maalia. 4-4 -tasoitus oli Ahon käsialaa ylivoimalla ajassa 31.27.
– Puhuimme pukukopissa siitä, että meidän pitää tavallaan aloittaa peli uudelleen. Hallsyn maali oli iso. Yleisö piristyi, saimme paljon lisää vauhtia ja otimme pelin haltuumme sen jälkeen, Aho kertoi.
Aho puhui siis Taylor Hallin iskemästä 3-1 -kavennuksesta, joka syntyi, kun toista erää oli pelattu 1.46.
Päävalmentaja Rod Brind’Amour alleviivasi samaa. Ottelun käänne tapahtui tavallaan jo pukukopissa ensimmäisellä erätauolla.
– Hukkasimme ensimmäisen erän. Katsoimme, pystymmekö kuromaan eron umpeen ja antamaan joukkueelle mahdollisuuden. Kaverit tekivät niin. Pelasimme siitä hetkestä lähtien juuri sillä tavoin, jolla meidän piti pelata. Jatkoajalla pelimme vain parani ja parani, Brind’Amour kehui omiaan.