
Leijonille kyyti oli kylmää Kanada-ottelussa. Kanada voitti 5-3, mutta olisi takonut rumat lukemat, jos ei olisi löysännyt kaasua kolmannessa erässä ja päästänyt Suomen mukaan.
Suomellakin oli tilanteensa ja loppukiri oli vahva. Mutta virheitä tehtiin NHL:n superpelaajia vastaan liikaa.
– Pari nukahdusta joo. Ei siinä auta ysiseiskaa (Connor McDavid) ja kaksiysiä (Nathan MacKinnon) vastaan. Sitten siinä kolisee kyllä omissa. Vähän hankalaa on niitä vastaan, kun 4-0:ssa pelaat. Ei ole helpoin paikka, kommentoi Patrik Laine NHL:n julkaisemassa videossa haastattelusessiossa.
Takaa-ajossaan Leijonat nousi yllättäen 3-4 -tilanteeseen.
– Päästiin kuitenkin maalin päähän. Sen yhden olisi pitänyt olla pitkä, mutta ei sitten ollut. Ei auta jossitella, kommentoi Laine yllättävää nousua.
Suomalaistoimittaja tiedusteli Laineelta, miksi Kanada oli niin vaikea vastustaja, vaikka Ruotsia vastaan Suomi pelasi vahvasti. Laine teki varsin selväksi, mitä mieltä hän sellaisesta kysymyksestä oli.
–Sinne voi tulla kuka tahansa kokeilemaan, miksi se on vaikeeta. Siellä on ihan hyviä pelaajia, Laine sanoi.
Tuukka Rask oli asiantuntijakommentaattorin roolissa kritisoinut vahvasti Laineen pelaamista Brayden Pointin tekemän 3-0 -maalin yhteydessä.
– Kuka oli sitä mieltä? Okei, kommentoi Laine, kun kerrottiin, että kritisoijana oli Rask.
– Kyllä siinä olisi kaikennäköistä voinut tapahtua. Olisi voinut olla paremmassa paikassa siellä hyökkäysalueella. Jonkun luistimesta pomppasi McDavidille. Olisi voinut tarkemmin saada poikkisyöttöä pois. Kaveri sai kudin siitä, Laine jatkoi.
Leijonien turnaus päättyi. Tuloksina olivat 1-6 -tappio Yhdysvalloille, 4-3 -jatkoaikavoitto Ruotsista ja 3-5 -tappio Kanadalle.
Pohjoisamerikkalaisia vastaan suomalaisilla oli paikoitellen isoja vaikeuksia, vaikka ei koko ottelun ajan.
– Huono viisi minuuttia molemmissa peleissä ja kaveri sai kolme häkkiä, mutta muuten omasta mielestäni pärjättiin mukana. Ei auta sellaisia viiden minuutin pätkiä pelata. Kaveri niistä rokottaa, totesi Laine tästä.
Katso video Leijonien kauhunhetkistä:
Video: NHL.com