Olli Jokinen aloittaa ensimmäisen kautensa HIFK:n päävalmentajana ja on heti valtavan suurennuslasin alla.
Jokinen on valmentanut aiemmin SM-liigassa kolmen kauden ajan Mikkelin Jukureita ja pääsi yllättämään kaikki.
Kun Jokisen pesti Jukureihin julkaistiin, moni vain naureskeli. Palkkausta pidettiin silloin vielä suljetussa SM-liigassa pr-temppuna. Toisin kävi. Jokinen teki Jukureista kertaheitolla uskottavan SM-liigajoukkueen, joka taisteli välillä jopa runkosarjan kärkisijoista.
HIFK:ssa Jokinen ei pääse yllättämään ketään. Helsinkiläisjoukkueelta kun odotetaan menestystä jokaikinen vuosi.
Mutta tukeeko pelaajamateriaali tänäkään vuonna sitä tavoitetta? Monien mielestä HIFK:n pelaajamateriaali ei riitä millään kärkikahinoihin. Mutta mitä Jokinen itse ajattelee joukkueestaan?
– Meillä on kokemusta, on nuoruutta. Meillä on mielestäni hyvä ikähaitari, kun on myös nuorempia pelaajia ja sitten löytyy myös niitä pelaajia, jotka ovat olleet liigaympyröissä jo sen 4-5 vuotta. Meillä on mielenkiintoinen sekoitus pelaajia, jotka tulevat myös hieman eri taustoista. Kyllä mä olen innolla tämän porukan mukana toukokuusta asti, Jokinen kuvailee Sportivo TV:lle.
HIFK kuuluu aina niihin joukkueisiin, joilta odotetaan jotain. Nyt mediat eivät ole antaneet joukkueelle kuitenkaan kummoisiakaan menestysmahdollisuuksia.
– Sen mitä olen lehdistä lukenut, niin sen perusteella lähdetään haastajina kauteen. Ei varmasti olla siellä suosikkikategoriassa, mutta totta kai me haluamme olla kevään tullen niissä puheissa mukana, Jokinen linjaa.
Katso Olli Jokisen koko haastattelu jutun pääkuvasta löytyvältä videolta.
































