Mikko Rantanen siirtyi NHL:n siirtoikkunan viimeisenä päivänä Carolina Hurricanesista Dallas Starsiin. Carolinan GM Eric Tulsky myöntää, ettei seuran riski onnistunut.

Carolina hankki Rantasen itselleen Coloradosta, joka yllätti lähes kaikki laji-ihmiset. Colorado neuvotteli Rantasen kanssa jatkosopimuksesta, muttei ollut valmis maksamaan suomalaisen vaatimaa palkkaa ja kauppasi hänet Carolinaan, ettei menettäisi häntä ilmaiseksi kesällä.

Carolinalla oli edessään sama neuvottelu Rantasen kanssa eikä hän tarttunut Hurricanesinkaan tarjoukseen. Näin ollen Hurricanesin ainoaksi mahdollisuudeksi jäi kaupata laituri eteenpäin.

Tulsky myönsi, että se pelasi riskipeliä hankkiessaan Rantasen.

– Tiesimme sen olevan riski. Hyvänä puolena olisi ollut, jos hän olisi tehnyt sopimuksen, niin se olisi ollut iso juttu. On vaikea hankkia tuon tasoisia pelaajia, ja jos saat heidät lukittua pitkällä sopimuksella, niin sillä on arvoa koko organisaatiolle. Mahdollisuus tekee jahdista sen arvoisen.

Kun Carolina hankki Rantasen, niin kaupan mukana siirtyi Taylor Hall Chicagosta. Carolina puolestaan luopui Martin Necasista ja Jack Drurysta sekä kolmannen kierroksen varausvuorosta.

Nyt Carolina rahasti Rantasella saaden nuoren hyökkääjän Logan Stankovenin, kaksi ensimmäisen kierroksen varausvuoroa sekä kaksi kolmannen kierroksen varausta.

– Se lohduttaa, että huonoimmassa tapauksessa, kun hän päätti olla tekemättä sopimusta kanssamme, niin pystyimme muuttamaan suuntaamme ja kauppaamaan hänet sekä tuomaan Loganin, jonka uskon olevan meille hyvä pelaaja ja saimme paljon varausvuoroja. Olen aika tyytyväinen mitä meille jäi tästä.

Tulsky korostaa, ettei hänellä ole Rantasta kohtaan kaunoja.

– En haluaisi puhua pelaajan puolesta, mutta minulla oli tunne, ettei hän tuntenut tätä paikkaa kodikseen. Kaikilla on heidän henkilökohtaiset tarpeensa.

– Mielestäni me olemme loistava organisaatio, mielestäni meillä on loistava valmentaja ja loistava pukukoppi, mutta se ei sovi kaikille. Ja minusta tuntuu siltä, ettei se tuntunut hänestä kodilta.

– Ja se on ok. Se on hänen elämänsä. Hän on tekemässä kahdeksan vuoden sitoumusta, ja jos hänestä tuntuu, ettei se ole oikea paikka hänelle, niin se on ok, Tulsky totesi.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)