Ruotsia uhkaa jääkiekon miesten MM-kisoissa Sveitsissä katastrofi. Jatkopaikka ei ole enää Tre Kronorin omissa käsissä.
Ruotsia järkytettiin lauantaina Fribourgissa, kun Norja riisti kolme pistettä naapurimaaltaan 3-2-lukemin. Altavastaajan sankari oli kaksi maalia iskenyt Noah Steen.
Norja nousi voitolla lohkossa Ruotsin ohi neljänneksi. Joukkueella on yksi ottelu vähemmän pelattuna.
Norja varmistaa ensimmäisen puolivälieräpaikkansa 14 vuoteen yhdellä voitolla jäljellä olevista otteluistaan Tshekkiä ja Tanskaa vastaan.
– Todella iso voitto. Me olemme nyt isoveli ensi kertaan saakka. Se on aika hauska juttu, Steen naurahti Expressenille.
– Meidän täytyy olla vaikeasti voitettavia. Olimme sitä tänään ja oli hauska päästä heidän ihonsa alle.
Ruotsi tarvitsee muualta apua jatkaakseen pudotuspeleihin. Jos Slovakia voittaisi sunnuntaina Kanadan ja Norja Tshekin maanantaina, Tre Kronor pullahtaisi ulos neljän parhaan joukosta jo ennen tiistain päätöskierrosta.
Ruotsi jäi viimeksi alkulohkoon kevään 2021 kisoissa. Tiistaina alkulohkon viimeisessä ottelussa vastassa on Slovakia.

































