Norjalla on kaikki omissa käsissä jääkiekon miesten MM-kisoissa Sveitsissä. Kevään yllättäjämaa nappasi kolmen pisteen voiton Ruotsista 3-2-lukemin lauantaina Fribourgin lohkossa.

Norjan sankari oli kaksi maalia naulannut Noah Steen. Steen antoi pelin jälkeen suoran viestin maan politiikoille norjalaisen jääkiekon olosuhdeongelmista.

Norja varmistaa paikan puolivälierissä 14 vuoden tauon jälkeen, jos he voittavat Tshekin tai Tanskan kahdessa viimeisessä ottelussaan.

– Tarvitsemme nyt Norjan poliitikoilta apua, sponsorit mukaan lukien, jotta voimme rakentaa lisää jäähalleja Norjaan. Luulen, että meillä on yhtä monta jäähallia Norjassa kuin Tukholmassa, Steen kommentoi Expressenille.

Norjalaispelaajia on noussut viisi NHL:ään viimeisen kahden vuoden aikana. Steen toivoo määrän kasvavan tulevaisuudessa.

– Ongelmana on, ettei meillä ole jäähalleja. Emme saa leveyttä tai pelaajia Pohjois-Norjasta tai maan tai keskiosista. Emme pysty kehittymään, koska meillä ei ole samoja olosuhteita kuin Ruotsilla. Tarvitsemme apua poliitikoilta ja toivottavasti tämä saavutus saa heidät mukaan.

– Toivottavasti tämä nostaa Norjan jääkiekkoa esille ja voimme jatkaa sen kehittämistä. Meillä on jotain hyvää meneillään.