Leijonat on ollut tappioton jääkiekon miesten MM-kisoissa Sveitsissä. Zürichin lohkossa sunnuntaina Suomen haastaa Itävalta.
Kisat kolmella voitolla aloittanut Itävalta on ollut ongelmissa viime peleissä. Takana on kaksi murskatappiota Sveitsin ja Saksan käsittelyssä maalierolla 2-15.
Saksaa vastaan lauantain 2-6-tappiossa torjunut Itävallan suomalaisvahti Atte Tolvanen vaatii omiltaan fiksumpaa peliä. Siinä on suunnitelma Leijonien yllättämiseen.
– Pitäisi pelata järkevästi. Sehän on se resepti siihen, että pelaa järkevästi, puolustaa hyvin ja pysytään pois boksista. Siinä on se tapa, miten se on mahdollista, Tolvanen arvioi Atleetin toimittajan Otto Palojärven haastattelussa.
Vaikka Itävalta häviäisi Suomelle sunnuntaina, jatkopaikka olisi edelleen joukkueen omissa käsissä. Päätöskierroksella tiistaina tarvittaisiin tuolloin voitto Yhdysvalloista. Yhdysvallat kohta tätä ennen maanantaina Unkarin.
– Loppupeleissä isossa kuvassa ollaan pelattu aika hyvin tähän mennessä tähän näin. Vielä on kaikki omissa käsissä, Tolvanen ennakoi.
Suomi ja Itävalta kohtaavat sunnuntaina iltaottelussa kello 21.20 Suomen aikaa.

































