Jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 2011 Leijonissa voittanut kolminkertainen Suomen mestari Juhamatti Aaltonen on lopettanut peliuransa kertoo MTV Urheilu.
40-vuotias Iistä kotoisin oleva laitahyökkääjä pelasi urallaan Liigassa yhteensä 583 ottelua ja iski näissä 392 tehopistettä. KHL-otteluja kertyi 201 kappaletta ja hyökkääjä teki näihin 132 tehopistettä.
– Pidempään on menty jo vuosi kerrallaan. Kun kauden jälkeen rauhoittui, niin ei ollut yhtään fiilistä, että pitäisi vielä vuosi pelata. Kävin kokeilemassa, että vieläkö treenaaminen maistuisi, mutta ei maistunut. Pelata voisi vaikka kuinka kauan, mutta sillä tavalla ei pysty hommaa tekemään, kertoo Aaltonen MTV:n haastattelussa.
Uransa viimeisen kauden Aaltonen pelasi Mestistä Helsingin Jokerien riveissä viime kaudella. Mestiksen mestaruuteen päättyneellä kaudella hyökkääjä teki 30 otteluun 24 tehopistettä runkosarjassa.
MM-kisoissa Leijonia Aaltonen edusti viidesti ja iski 39 otteluun 24 tehopistettä. Olympialaisista mukaan tarttui yksi pronssi ja neljä ottelua tehoin 1+0.






























