
Jääkiekon MM-kisojen puolivälieräparit tulevat vuosien 2012 ja 2013 kisoissa samasta alkulohkosta. Turnauskaavio on herättänyt paljon raivostusta netin keskustelupalstoilla. Monien kiekkofanien mielestä systeemi lässähdyttää turnauksen, koska toisen alkusarjalohkon joukkueen kohtaaminen olisi tuonut uutta mielenkiintoa.
Myös muutamat pelaajat kertoivat, että olisi ollut mukavampaa kohdata joukkue toisesta alkulohkosta. Monien pelaajien mielestä asialla ei ole kuitenkaan merkitystä heidän oman urakkansa kannalta.
Mikäli puolivälieräparit olisi ratkottu vanhalla mallilla, olisivat otteluparit olleet seuraavat: Venäjä – Slovakia, Kanada – Norja, USA – Tshekki, Ruotsi – Suomi. Nyt Leijonien revanssi vuoden 2003 nöyryyttävästä 5-6 -tappiosta Ruotsille jäi toteutumatta. Uuden järjestelmän takia.
Kalervo Kummola ilmoitti pelisysteemin johtuvan taloudellisista asioista. Matkakuluja säästyy ja Suomi sekä Ruotsi voivat pelata puolivälieräottelunsa kotikentällään. IIHF:n mukaan katsojillekin on helpompaa hankkia lippuja, kun tietää, että puolivälieräjoukkueet pelaavat samalla paikkakunnalla kuin alkulohkossa.
Jääkiekon MM-kisojen kahdeksan joukkueen lohkoja on moitittu liian suuriksi. Kritisoijien mielestä turnauksessaon pelattu paljon tarpeettomia otteluita, koska huonommat joukkueet eivät panostaneet peliinsä huippumaita vastaan. Aiemmissa neljän joukkueen alkulohkoissa ja kuuden joukkueen jatkosarjalohkoissa oli enemmän jännitystä.
Vuoden 2013 MM-kisat pelataan Helsingissä ja Tukholmassa nykyisellä järjestelmällä. Vuoden 2014 Valko-Venäjän kisojen pelijärjestelmästä päätettäneen myöhemmin. Kritiikki voi tuoda muutoksia.