Helsingin IFK vahvisti puolustuskalustoaan joulukuun puolivälissä, kun se hankki puolustaja Petteri Nurmen HPK:sta.
Nurmi pelasi ensimmäisen ottelunsa HIFK:n paidassa 14. joulukuuta KalPaa vastaan ja keräsi heti ensimmäisessä ottelussaan syöttöpisteen.
Tämän ihan lupaavan debyttinsä jälkeen Nurmi pelasi IFK:ssa vielä kolme ottelua, mutta sen jälkeen häntä ei ole enää kehissä nähty.
Nurmen toistaiseksi viimeiseksi IFK-peliksi jäi juuri ennen joulua, 21. joulukuuta pelattu Ässät-HIFK.
HIFK on ilmoittanut toistuvasti Nurmen olevan ”toistaiseksi” sivussa peleistä. Nurmen poissaolon taustalla on siis joku terveydellinen syy tai sitten jokin henkilökohtainen asia. Selvää on tietysti se, ettei seuroilla ole edes oikeutta avata tällaisia asioita julkisuudessa.
HIFK:n kausi jatkuu keskiviikkona, kun se matkustaa Poriin Ässien vieraaksi.
Ville Hirvonen






























