Mikko Koskinen ja Edmonton Oilers palasivat voittokantaan NHL:ssä lauantaina. Kotihallissa tullut 5-3 -voitto maistui lisäksi erityisen makealta, sillä se tuli arkkivihollisen Calgary Flamesin kustannuksella.
Edmonton oli hävinnyt kaikki joulutauon jälkeen pelaamansa seitsemän ottelua. Nyt sen synkän jakson päätti Leon Draisaitl. Saksalaistähti teki 4-3 -voittomaalin reilut viisi minuuttia ennen loppua ja sinetöi kaupan päälle voiton tyhjiin.
Kaukalon kolmostähdeksi valittu Koskinen venyi kiekon eteen peräti 44 kertaa. Hän oli voittanut edellisen kerran silloin, kun joulukalenterista avattiin ensimmäinen luukku. Väliin mahtui henkilökohtainen seitsemän ottelun mittainen tappioputki ja paljon kritiikkiä otteista.
Draisaitl hurjasteli tehot 2+2. Myös Edmontonin puolustaja Evan Bouchard (2+0) heilutti verkkoa kahdesti. Oilersin Jesse Puljujärvi jäi kiikaritehoille.
Calgary on kahden pisteen päässä Läntisen konferenssin playoff-viivasta. Edmontonilla on matkaa samaan viivaan neljä pistettä.