
Kanada kaatoi Yhdysvallat NHL:n neljän maan turnauksen finaalissa varhain aamulla Suomen aikaa. Finaali oli hyvin laadukas.
4 Nations-turnaus oli ennen sen alkua hieman kysymysmerkki. Mistä turnauksessa oikein pelattiin, ja mikä se on arvo on. Näitä kysymyksiä moni pohti.
Samaa asiaa tiedusteltiin myös Kanadan kapteenilta Sidney Crosbylta finaalin jälkeen. Crosby teki selväksi, että turnauksella oli jääkiekon kannalta suuri merkitys.
– Taso, jonka näimme viimeisten kymmenen päivän aikana, oli uskomaton. Siitä on kulunut jonkin aikaa, joten vertailu on vaikeaa, mutta sanoisin, että se on ollut yleinen puheenaihe muillekin pelaajille. He tuntevat samalla tavalla. Joten kyllä, mielestäni se on reilua, Crosby sanoi Supersonin mukaan.
Crosby on voittanut urallaan muun muassa kolme Stanley Cupia, olympiakultaa sekä maailmanmestaruuden. Hän ei halunnut vertailla tätä turnausta niihin kokemuksiin, mutta korosti kuitenkin olevansa tyytyväinen, että pääsi tällaisen turnauksen kokemaan.
– Puhuessamme tasosta ja siitä, kuinka hyviä kaikki joukkueet ovat, sekä siitä, kuinka haastavaa on lyhyessä ajassa tulla yhteen ryhmänä ja pelata haluamallaan tavalla, mielestäni tämä oli upea kokemus. Sitä on vaikea laittaa järjestykseen, mutta olla osa tätä ryhmää ja löytää keino voittaa, ja kokea Montrealin ja tämän paikan ilmapiiri, oli uskomatonta. Ihmiset, jotka katsoivat, varmasti tunsivat, kuinka paljon kaikki halusivat voittaa ja kuinka paljon panostivat tähän, Crosby hehkutti.
4 Nations-turnauksessa nähtiin tukku uuden sukupolven tähtiä. Jääkiekko oli turnauksessa todella laadukasta ja nopeaa.
– Tämä on uuden sukupolven ja uuden joukkueen turnaus. Aiemmissa joukkueissa oli monia pelaajia, jotka olivat pelanneet yhdessä aiemmin, ja mukana oli vain muutama uusi pelaaja. Tämä joukkue oli suurimmaksi osaksi täysin uusi. Oli hienoa nähdä, kuinka pelaajat tulivat yhteen viimeisten kymmenen päivän aikana, ja kuinka innoissaan kaikki olivat ja kuinka paljon tämä merkitsi kaikille. Se oli todella hauskaa, Crosby sanoi.
Seuraavan kerran maailman parhaita pelaajia nähdään samassa turnauksessa jo vuoden päästä, kun NHL-pelaajat ovat mukana Milanon olympialaisissa.
Ville Hirvonen