Mestiksessä pelaava Hermes on erottanut päävalmentaja Anders Eriksenin. Hän tuli kokkolalaisseuran peräsimeen täksi kaudeksi.
Eriksen tuli Hermeksen penkin päähän tällä kaudella. Hänen sopimuksessaan oli optio myös ensi kaudeksi.
Ennen Hermes-pestiään hän toimi viime kaudella Keski-Euroopan Alppiliigassa pelaavan Fassa Falconsin päävalmentajana.
Aiemmin hän oli tehnyt pitkän uran Ruotsin juniorimaajoukkueiden valmentajana. Kruununa MM-kullat vuonna 2017 U17-ikäluokan kanssa ja vuoden 2022 MM-kulta U18-maajoukkueen kanssa.
Hermes on voittanut tällä kaudella viisi peliä varsinaisella peliajalla ollen sarjassa toiseksi viimeisenä. Tappioita on tilillä 14 ja omiin on mennyt eniten maaleja koko sarjassa (85).



























