Jääkiekon Mestiksessä pelaava Kokkolan Hermes erotti päävalmentajansa Anders Eriksénin aiemmin tänään ja tiedotti uuden päävalmentajansa nimen jo maanantai-iltana.
Hermes kertoo tiedotteessaan, että Simo Karjalainen on seuran uusi päävalmentaja.
Karjalainen on toiminut aiemmin muun muassa Joensuun Kiekko-Poikien päävalmentaja ja johdatti joukkueen kaudella 2022-2023 Mestiksen pronssiotteluun.
– Syksy on mennyt huililla ja nyt olen todella innostunut, kun pääsen takaisin tositoimiin. Olen käynyt Kokkolassa pelaamassa vain tiukkoja pelejä vastustajana ja paikka vaikuttaa oikein mukavan oloiselta, Karjalainen kommentoi Hermeksen tiedotteessa.
38-vuotias Karjalainen nähtiin viime kaudella Iisalmen Peli-Karhujen päävalmentajana, mutta hän sai kesken kauden potkut tehtävästään.
Hermeksen kausi on mennyt toistaiseksi pahemman kerran penkin alle. Joukkue on tällä hetkellä Mestiksessä vasta toiseksi viimeisenä ja 20 ottelusta se on saanut kasaan surkeat 17 pistettä. Karjalaisella on siis edessään valtava urakka.



























