Rauman Lukon riveissä hyökkääjä Henri Ikonen on pelannut kolme kautta vuodesta 2022 lähtien.
Savonlinnasta kotoisin oleva Ikonen teki viime kaudella SM-liigassa yhden kauden piste-ennätyksensä tehtaillessaan 60 runkosarjaottelussa tehot kymmenen maalia ja yhteensä 20 tehopistettä.
Ennen siirtymistään Lukkoon Ikonen pelasi KHL:ää Jokerien paidassa viiden kauden ajan. Narripaidassa Ikonen pelasi kausilla 2017-2022.
Viime aikoina kuumana puheenaiheena on ollut se, pitäisikö Jokerit nostaa ensi kaudeksi SM-liigaan.
Entisen seuransa peliliikkeitä pelaaja kertoo seuranneensa etäältä.
– En ole kauheasti seurannut keskustelua. Totta kai, mitä tulee sosiaalisessa mediassa vastaan ja uutisia lukenut. Ihan katsojan roolissa seurataan, mitä tapahtuu, Ikonen tuumasi Sportti.comille.
Kysyttäessä pitäisikö Jokerit nostaa SM-liigaan ensi kaudeksi Ikonen vastaa ytimekkäästi.
– Olisihan se hienoa, mutta se ei ole minun käsissäni. Viisaammat tekevät päätöksiä ja mennään sillä.





























