Liigassa pelattiin torstaina yksi ottelu. Siinä Lukko kaatoi KooKoon 3-1 (0-0, 0-0, 3-1).
Lukko vyörytti kahdessa ensimmäisessä erässä hyökkäyksiä KooKoon päätyyn mutta tuloksetta. Lukolle tilastoitiin kahteen ensimmäiseen erään peräti 49 laukausta, joista 28 meni maalia kohti.
Samaan aikaan KooKoo sai aikaiseksi vain 20 laukausta ja Daniel Salonen joutui venymään kiekon eteen vain kahdeksan kertaa. Siitä huolimatta kaksi erää tahkottiin maaleitta.
Kolmannessa erässä Lukko sai vihdoin maalihanat auki, mutta avausosuma tuli melkoisella onnenkantamoisella. Lukon Antoine Morand pisti laidalta kiekon maalille ja se kimposi KooKoon Veeti Miettisen kautta omaan maaliin. Salonen sai avausmaaliin syöttöpisteen.
Aarne Intonen latasi Lukon taas johtoon ennen kuin Vilmos Gallo nostatti KooKoon toiveita. Lopulta Antti Saarela iski ottelulle lopullisen niitin.
KooKoo-vahti Juha Jatkola otti ottelussa lopulta 39 torjuntaa Salosen selvitessä 16.
Voitolla Lukko nousi sarjassa kuudenneksi pisteen ohi KooKoon.





























