Päivän ainoa ottelua pelattiin Lukon ja Pelicansin välillä.
Ottelu sai värikkään alun, kun Pelicans karkasi kahdella nollaa vastaan hyökkäykseen Lukon sortuessa ylihyökkäämiseen. Brett Stapleyn tarkka laukaus vei vieraat johtoon. Lukko sisuuntui takaiskusta ja iski kolme maalia kuuteen minuuttiin. Maaleista vastasivat Henri Ikonen, Pontus Westerholm ja pelin kesken jättänyt Alex Beaucage. Lukko johti ottelua ensimmäisellä erätauolla 3-1. Merkille pantavaa oli myös, että Pelicansin maalivahti Patrik Bartosak sai tililleen ensimmäisen torjunnan vasta kolmen takaiskun jälkeen.
Toinen erä oli ottelussa melko seesteinen. Maalipaikolla ei juhlittu, mutta Pelicans onnstui kaventamaan. Puolustaja Einarin Luhangan lyöntilaukaus viivasta painui verkkoon.
Kolmas erä oli todella tasainen. Molemmat joukkueet loivat tekopaikkoja, mutta ainoasta maalista vastasi U20 Leijonista tuttu Daniel Nieminen. Jatkoajalle mentiin lukemissa 3-3.
Jatkoaika oli kotijoukkueen hallintaa. Usean yrityksen jälkeen ottelun sankariksi nousi puolustaja Eric Gelinas. Tappio oli lahtelaisille jo kuudes peräkkäinen.
































