Liigan peleissä nähtiin perjantaina sekä draamaa että tiukkoja pelejä. Vierasjoukkueet olivat vahvoilla.

Kierroksen puhuttavin tilanne nähtiin Jyväskylässä, kun joukkueet pistivät nyrkkitanssit käyntiin. Näkyvimmässä roolissa oli Pelicans-vahti Patrik Bartosak jolla keitti yli, kun JYPin pelaajat yrittivät tökkiä kiekkoa hänen altaan.

Tshekkivahti nousi ylös ja yritti lyödä JYPin Aaro Vidgreniä, jonka jälkeen suojavarusteet lähtivät käsistä ja sai tanssikumppanikseen Mikko Pertun. Myös muut pelaajat aloittivat oman valssinsa. Bartosak ja Perttu saivat tilanteesta suihkukomennuksen.

Myös itse ottelussa oli draamaa, kun JYP nousi viimeisellä minuutilla tasoihin pelatessaan alivoimalla ilman maalivahtia. Lopulta JYP pääsi juhlimaan voittoa voittomaalikilpailun jälkeen.

Sarjajumbo Jukurit tarjosi HIFK:lle shokkihoitoa, kun mikkeliläiset hakivat isolta kirkolta 4-3-voiton. Jukurit iski ensimmäiseen 12,5 minuuttiin kolme maalia, joka sai kriittisen kotiyleisön viheltämään omilleen.

HIFK heräsi peliin mukaan ja nousi päätöserän alussa tasoihin, mutta Jukurit iski vielä kerran ja nappasi maukkaan voiton.

Toinen iso yllätys koettiin Raumalla, kun sarjakärki Lukko hävisi KooKoolle peräti 3-8. Kouvolalaisvieraat rymistelivät päätöserään peräti neljä maalia jättäen kotijoukkueen ilman mahdollisuuksia.

Kouvolalaisten Ossi-Petteri Jaakola hurjasteli peräti viisi tehopistettä (2+3) ja hän sai tulitukea Matic Törökiltä (2+2) sekä Riley Sawchukilta (1+2). Niclas Almari puolestaan toimi syöttäjänä kaikissa Lukon maaleissa.

Ilves nousi Lukon ohi sarjakärkeen, kun se haki Hämeenlinnasta 3-2-voiton. Kiekko-Espoo puolestaan nousi Sportin vieraana 3-1-voittoon.

Perjantaina pelataan myös TPS:n ja Ässien välinen myöhäisottelu, joka on edelleen kesken.

Liigan tulokset:
HIFK-Jukurit 3-4 (1-3, 1-0, 1-1)
HPK-Ilves 2-3 (1-1, 1-1, 0-1)
JYP-Pelicans 5-4 vl. (0-1, 2-1, 2-2, 0-0, 1-0)
Lukko-KooKoo 3-8 (1-1, 2-3, 0-4)
Sport-Kiekko-Espoo 1-3 (1-1, 0-1, 0-1)
TPS-Ässät (myöhäisottelu)

LUE MYÖS: Näkökulma: Mikko Rantaselle tyly herätys (KiekkoUutiset.fi)