Kuva: Sportivo TV

Liiga on julkaissut tämän kauden pudotuspelien aikataulut. Kausi saattaa venyä pitkälle toukokuuhun.

Liiga-kauden 2025–26 runkosarjassa pelataan vielä vajaat 120 ottelua. Kevään playoffs-ottelut käynnistyvät maaliskuun kolmannella viikolla.

Yhteensä 480 ottelua sisältävä runkosarja päättyy tiistaina 17. maaliskuuta täyteen kahdeksan ottelun kierrokseen. Sen jälkeen pelataan playoffs-ottelut, joihin etenee sarjataulukon 12 parasta joukkuetta.

Sarjataulukon neljä parasta joukkuetta varmistaa suoraan paikkansa puolivälierissä. Näillä joukkueilla on runkosarjan ja puolivälierien välissä viikon ottelutauko.

Runkosarjassa sijoille 5–12 sijoittuneet joukkueet jatkavat kauttaan 1. kierroksen ottelusarjoissa. Joukkueilla on kaksi välipäivää runkosarjan päättymisen jälkeen. Ottelusarjat ratkaistaan paras viidestä –järjestelmällä eli kolme ottelua voittanut joukkue selviää puolivälieriin.

Puolivälieriin jatkavien joukkueiden vastustaja tulee runkosarjan sijoille 1–4 sijoittuneista joukkueista.

Playoffsien 1. kierroksen avausottelut pelataan perjantaina 20. maaliskuuta. Ottelusarjojen mahdolliset viidennet osaottelut pelataan torstaina 26. maaliskuuta.

Kahdeksan parhaan joukkueen puolivälierissä pelataan tuttuun tapaan paras seitsemästä –järjestelmällä eli neljä ottelua voittanut joukkue selviää välieriin ja edelleen mitalipeleihin.

Puolivälierien avausottelut pelataan lauantaina 28. maaliskuuta. Ottelusarjojen viimeinen pelipäivä on tiistai 14. huhtikuuta.

Neljän parhaan joukkueen välierät aloitetaan torstaina 16. huhtikuuta. Paras seitsemästä –järjestelmällä pelattavissa ottelusarjoissa viimeinen pelipäivä on torstai 30. huhtikuuta.

Suomen mestaruus ratkaistaan finaalisarjassa välierien voittajajoukkueiden kesken. Finaalisarjan avausottelu pelataan lauantaina 2. toukokuuta. Suomen mestari 2026 on selvillä viimeistään keskiviikkona 13. toukokuuta, jolloin ohjelmassa on ottelusarjan 7. peli.

Lähde: Liigan verkkosivut

LUE MYÖS: Nyt lähti lapasesta – Suvi Minkkinen hämmästeli Suomen ampumahiihtomiesten touhua (UrheiluAreena.fi)