
Leijonien viimeinen valmistava turnaus ennen ensi viikolla alkavia MM-kisoja jätti paljon toivomisen varaa. Leijonat päätti turnauksen 2-6 (1-1, 0-3, 1-2)-tappioon Ruotsille.
Suomi hävisi avauspelissään Tshekille 2-4 ja lauantaina kyyti oli kylmää Sveitsiä vastaan 2-8-tappiolla. Tappioputki jatkui turnauksen päätöspelissä.
Suomi sai otteluun hyvän alun, kun Mikael Ruohomaa aloitti maalinteon ajassa 3.28. Sen jälkeen ilonaiheet jäivät vähiin.
Ruotsi tuli tasoihin avauserässä Marcus Sörensenin maalilla ja toisen erän alussa Ruotsi käytti Ruohomaan jäähyn hyödykseen siirtymällä ottelussa johtoon. Ottelun puolivälissä tunteet hieman kuumenivat, kun suomalaispelaajat ottivat hieman nokkapokkaa ruotsalaisten kanssa.
Se ei kuitenkaan riittänyt herättämään kesyä Leijonamiehistöä, sillä Ruotsi iski kahdesti vielä erän lopussa. Päätöserässä Lenni Hämeenaho nostatti toiveita takaa-ajosta, mutta Oskar Steen iski pian perään lopullisen naulan arkkuun ja loppulukemat viimeisteli Sörensen tyhjään rysään.
Kenraaliturnaus oli Leijonien kannalta masentava. Kolmen ottelun maaliero 6-18 ei juuri luottoa herätä ennen Ruotsissa ja Tanskassa pelattavia MM-kisoja.
Suomi aloittaa pelit perjantaina 9.5. kohdatessaan Itävallan. Lohkossa pelaavat myös kisaisäntä Ruotsi, Kanada, Latvia, Ranska, Slovakia ja Slovenia.