Kahdelta NHL-joukkueelta murenivat pudotuspelihaaveet viime yön kierroksella. Samalla Leijonien MM-joukkueen käyttöön vapautui uusia pelaajia.
New Jersey Devilsin pudotuspelihaaveet saivat viimeisen sinetin, kun se hävisi Philadelphialle ja samaan aikaan Ottawa voitti Tampa Bayn. Samalla Lenni Hämeenahon kauden päättyminen runkosarjan jälkeen ratkesi.
Hämeenaho nähtiin jo viime vuonna Leijonien MM-miehistössä. Ensimmäistä kauttaan NHL:ssä pelaava Hämeenaho on pelannut tällä kaudella NHL:ssä 30 ottelua ja tilastoinut niissä kahdeksan 2+6 tehopistettä.
Calgary Flamesin saumat pudotuspelipaikkaan kaatuivat myös Dallasille koettuun jatkoaikatappioon. Samalla varmistui, että Olli Määtän kausi päättyy runkosarjaan.
Määttä oli mukana myös Leijonien olympiajoukkueessa. Hän siirtyi kesken kauden Calgaryyn ja on pelannut loistavasti loppukauden ajan.
Määttä nähtiin MM-kisoissa viimeksi vuonna 2024. Hän oli viime vuonna mukana myös 4 Nations Face Offissa.

































