Suomen jääkiekossa on puhuttanut viime päivinä maalivahtien torjuntojen tilastointi ja lähinnä puutteet tässä toiminnassa.
Miesten kakkosdivisioonassa Laukaan Gladiatorsissa pelaava kaksinkertainen olympiamitalisti Meeri Räisänen paljasti, että hänelle merkittiin lauantain ottelussa Joensuun PeToa vastaan 19 torjuntaa, vaikka oikeasti hän torjui pitkälti yli 50 kertaa.
Muutama muukin maalivahti on vihjannut, ettei torjuntojen tilastointi menisi aina Suomessa ihan putkeen. Omalla nimellään harva maalivahti haluaa tulla kuitenkin julki.
Leijonissa 2022 Pekingin olympiakisoissa kultaa voittanut Frans Tuohimaa uskaltaa puhua. Hän tekee Siniviiva.fi -sivuston haastattelussa selväksi, että tilastoinnissa on välillä isojakin ongelmia.
– Tilastoinnissa on korkeammillakin tasoilla ongelmia, ja voin kuvitella, että kun mennään alemmille tasoille, se on varmaan aikamoinen villi länsi, nykyään Ruotsin Allsvenskanin Björklövenissä pelaava Tuohimaa sanoo.
Tuohimaa korostaa, että torjuntojen määrä on tärkeä asia maalivahdin ansioluettelossa. Ja urheilusta lyödään paljon vetoakin. Siksi torjuntojen virheellinen tilastointi on entistä vakavampi puute.
Tuohimaa on itse törmännyt urallaan tapaukseen, jossa torjuntojen tilastoinnissa tehtiin virheitä, eikä asiaa haluttu korjata.
– Joskus, kun kyseenalaistin voittopelin jälkeen, ettei torjuntojani ollut merkitty oikein, valmentaja tokaisi, että vain niillä numeroilla on väliä, mitkä ovat tulostaululla. Mutta ehkä tämä on muuttumassa vähän parempaan suuntaan, Tuohimaa sanoo.
LTuohimaan koko haastattelu luettavista tästä.





























