
Leijonat voitti olympiafinaalissa Venäjän 2-1 ja toi Suomelle historiallisen olympiakullan. Tämän historiallisen saavutuksen ratkaisi Hannes Björninen ohjattuaan Marko Anttilan laukauksen sisään.
– Ennen kaikkea tää on joukkueen voitto. Mun mielestäni me paiskittiin yhdessä hommia, kuten ollaan tehty koko turnauksessa ja luotettiin, että se palkinto kyllä tulee. Tosi hyvä peli oli ja ansaittiin ehdottomasti kulta, kommentoi Björninen.
Alussa Björninen otti tyhmän hyökkäyspään jäähyn. Venäjä hyödynsi ylivoiman ja siirtyi johtoon.
– Ikävät fiilikset. Se oli vähän huolimaton vahinkojäähy. Jäi siihen tilanteeseen. Maila nousi korkeelle. Mutta siitä mentiin eteenpäin. Vaikka yksi maali meni omiin, ei se meitä hätkähdyttänyt ollenkaan. Paiskittiin vain hommia ja luotettiin, että saadaan ne paikat, Björninen sanoi.
Björnisen mukaan voittomaali oli tarkkaan ennalta suunniteltu kuvio.
– Mä tiesin, että Marko on tosi hyvä pitämään kiekkoa. Me ollaan sovittu, että kun se pääsee keskelle, se luultavasti aina ampuu. Odotin, että sen laukaus tulee. Yritin vaan osua kiinni ja sitten se meni sisään. Ihan mahtavaa. Luotetaan toisiimme ja tää on se tulos.
Lopussa Björninen oli aloituksessa, kun Venäjä haki tasoitusta ilman maalivahtia. Puntti ei hänellä tutissut.
– Tiesin, että siellä on 15 sekuntia enää jäljellä ja yritetään kuluttaa aika loppuun. Ei siinä oikein muuta ehtinyt. Päästiin pelin sisälle.
Ketjukaverilleen Marko Anttilalle hän antoi kehut.
– Hän on ihan mahtava pelaaja. Ja myös se johtajuus, mikä hänellä on. Hän astuu kyllä aina esiin, kun tarvitaan. Se on mahtavan pelaajan merkki. Tosipaikassa se on aina parhaimmillaan. Olen sitä häneltä itse yrittänyt myös oppia, kehui Björninen Mörköä.
Björninen tunnetaan viiksistään. Kysymys kuuluu, ajetaanko viikset kultajuhlissa?
– Kyllä mä sanoin jo aikaisemmin, että haluan juhlia näiden viiksien kanssa. Katotaan, mitä jatkat kopissa sanoo. Kyllä mä yritän pitää nämä, Björninen naurahti.
Takana haastattelupisteellä seissyt Mörkö Anttila antoi ymmärtää, että Björnisen viikset ajetaan pois.
Teksti: Otto Palojärvi, Peking
Lue myös:Valtteri Filppula kiitti Suomen kansaa – ”Tiedetään, että on ollut meidän takana”