Video: Sportivo TV

Niklas Frimanin visiitti Sveitsin liigassa pelaavaan HC Ajoiessa jäi kauden mittaiseksi. Häntä huhuillaan takaisin liigakentille.

Friman toimi kahden edelliskauden ajan Ilveksen kapteenina ja lähti täksi kaudeksi Sveitsiin. Kausi oli suomalaispelaajalle vaikea, kun tehopisteitä kertyi vain kolme (1+2) ja teholukema oli 17 pakkasen puolella.

Alkuvuodesta mediassa tiedettiin kertoa, että Friman olisi palaamassa Suomen kentille. Hänet on yhdistetty TPS:aan.

Friman pelasi TPS:ssa jo junioriaikoina siirryttyään sinne TUTO:sta. Hän on pelannut Liigaa myös HPK:ssa ja JYPissä.

Kansainvälisiltä jäiltä on kokemusta Jokereista KHL:ssä sekä Ruotsista Brynäsissä.

Hän voitti HPK:n kanssa mestaruuden vuonna 2019 ja Leijonien kanssa MM- ja olympiakultaa vuonna 2022.

LUE MYÖS: Jasmi Joensuu nosti kädet pystyyn – mitään ei ollut tehtävissä (UrheiluAreena.fi)