Mikko Lehtosen uran jatko on nyt selvillä. Pakki jatkaa uraansa ZSC Lionsin riveissä.
Lehtonen on pelannut jo kolme edelliskautta Lionsissa. Uusi sopimus pitää hänet seurassa vielä seuraavat kolme vuotta.
31-vuotias Lehtonen debytoi SM-liigassa kasvattajaseurassaan TPS:ssa jo kaudella 2011-12. Todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin KooKoossa kaudella 2015-16. Hän käväisi myös Ruotsissa HV71:ssä puolikkaan kauden ajan, mutta palasi Suomeen vielä Tapparaan.
Hän palasi vuodeksi HV71:n riveihin ennen siirtymistään Jokerien KHL-joukkueeseen. Jokerien jälkeen hän kokeili NHL-läpimurtoa pelaten puolikkaan kauden aikana 26 ottelua Torontossa ja Columbuksessa.
Kausi TsSKA Pietarissa jäi vajaaksi Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Sen jälkeen hän on viettänyt aikaa Zürichissä Lionsin joukkueessa.
Hän on voittanut kahdesti Sveitsin mestaruuden Lionsin riveissä. Hänet on valittu kertaalleen Sveitsin liigan tähdistökentälliseen.
Sveitsin liigassa hän on pudotuspelit mukaan lukien pelannut 193 ottelua ja kirjauttanut niissä 100 (19+81) tehopistettä.
Leijonien paidassa hän on voittanut sekä olympia- että MM-kultaa. Leijonissä hänelle on ehtinyt kertyä jo 112 ottelua (18+52=70).





























