Kärpät voitti KooKoon perjantaina Kouvolassa voittolaukauskisan päätteeksi 5-4.
Kärpät johti ottelua 4-0. KooKoo teki kolmannessa erässä neljä maalia.
– Kyllä koutsin takaraivoa jomottaa. Ei ollut sellainen peli, jota viikon ainoaan peliin lähdettiin hakemaan. Nippa nappa oltiin ton pinnan arvoisia. Heikko esitys, summasi KooKoon päävalmentaja Jouko Myrrä tuntemuksensa Atleetin toimittajalle Aki Hirvoselle.
Kärppien päävalmentaja Petri Karjalainen korosti joukkueensa pelanneen hyvin, vaikka neljän maalin johto suli.
– No joo, maalien puolesta kääntyi, mutta erittäin ylpeä olen joukkueesta. Pysyttiin hyvin pelisuunnitelmassa. Saatiin pelattua hyvin KooKoota, ei nyt täysin raiteilta poissa, mutta aika vähän annettiin, Karjalainen aloitti.
– Vaikka meni neljä omiin, niin yhden maalin tekivät tasakentällisin. Yksi viisikutonen, kaksi neljäviisi av-maalia ja yksi yv. Olen eri mieltä, että kolmannessa erässä olisi kääntynyt se peli. Meillä oli kolme läpiajoa tohon kolmanteen erään, Karjalainen jatkoi.
Karjalaisen mukaan kolmen pisteen voitto menetettiin, koska maalipaikkoja ei hyödynnetty.
– Me ei tehty kolmannessa erässä paikoista maaleja. KooKoo teki ja sen takiahan se sitten trilleriksi menikin. Erittäin hienoa, että tästä voittajana kuitenkin tultiin ulos.





























