KooKoo on jatkanut joukkueensa rakentamista ensi kautta silmällä pitäen. Seura on kiinnittänyt Manu Mäkelän ja Jiri Pärssisen jatkosopimuksilla.
KooKoo käytti Mäkelän sopimuksessa olleen option ensi kaudesta ja muutti sopimuksen samalla kaksivuotiseksi. Mäkelä pelasi kuluneella kaudella runkosarjan 36 ottelussa pistein 6+9=15 ja kuudessa pudotuspeliottelussa hän kirjautti tehot 1+1=2.
Kärppien kasvatti on kiekkoillut kasvattajaseuransa lisäksi Porin Ässien U18- ja U20-joukkueissa ennen siirtymistä KooKoon U20-joukkueeseen ja sieltä Liiga-jäille.
KooKoo on tehnyt Pärssisen kanssa vuoden jatkosopimuksen. Lisäksi sopimus sisältää option kaudesta 2027–2028.
Pärssinen oli menneen kauden runkosarjan kokoonpanossa 35 ottelussa ja tehopisteitä kertyi 4+6=10. Pudotuspelikevään 12 ottelussa puolustaja kirjautti pisteet 1+2=3.
Pärssinen on alun perin VG-62:n kasvatti ja kiekkoillut ennen KooKooseen siirtymistä muun muassa Mestiksessä Ketterän ja FPS:n paidoissa sekä Liigaa HPK:n organisaatiossa. Lisäksi Pärssinen on palkittu kaudella 2021–2022 U20 SM-sarjan parhaaksi pelaajaksi ja parhaaksi puolustajaksi.

































