Suomea jo reilut pari viikkoa ravistellut jääkiekon MM-huuma sai sunnuntai-iltana karun ja tylyn päätöksen, kun Kanada käveli Suomen yli MM-finaalissa.

Tuloksen valossa tilanne ei vaikuta aivan näin lohduttomalta. Kanada voitti finaalin ”vain” 2-0, mutta totuuden nimessä on sanottava, ettei Suomella ollut finaalissa mitään jakoa. Kanada tarttui Suomen vahvuuksiin väkevästi kiinni.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kanada ei laskenut enää Suomea ylivoimahyökkäyksiin, kuten vielä alkusarjan päätöspelissä, vaan pelasi tiiviisti viisikkona ja puolusti Suomen hyökkäykset järjestäen kulmiin. Kaiken lisäksi Suomen median tylyttämä maalivahti Cam Talbot pelasi hyvän ottelun ja oli omalta osaltaan varmistamassa Kanadalle sen historian 26. maailmanmestaruutta.

Toisekseen NHL-tähtiä vilisevä Kanada voitti lähes kaikki kaksinkamppailut. Suomi oli ajoittain todella arka, eikä päässyt tästä(kään) syystä maalipaikoille. Maalipaikoille pääsyä vaikeutti merkittävästi myös se, että Suomi hävisi lähes puolet ottelun aloituksista.

Koko kisojen suurin sensaatio, vasta 18-vuotias Patrik Laine hävisi myös täysin kuvasta, kun pelivahvat- ja pelinopeat NHL-miehet ottivat tilan ja ajan pois. Tämä ei ole nuorta sensaatiota kohtaan mikään kritiikki, vaan pikemminkin kylmä toteamus. Laine sai ottelun jälkeen vielä lohtua, kun hänet valittiin turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi. Tuota kelpaa muistella vielä kiikkustuolissa, vaikka kultajuhlia ei vielä kohdalle sattunutkaan.

Laineen sijaan kokeneemmat Leijonat nousivat isoon rooliin finaalissa. Monien jo ”unohtama” Mikael Granlund ei tehnyt ilmaveiviä, mutta eniten hyviä maalipaikkoja hän loi ja oli Suomen paras kenttäpelaaja. Mikko Koskinen oli maalissa loistava ja antoi Suomelle mahdollisuuden voittaa.

Suomi pelasi Venäjän MM-kisoissa todella hyvää jääkiekkoa. Silti on sanottava, että täysin oikea maa juhlii Moskovassa MM-kultaa. Kanada on tällä hetkellä ylivoimaisesti paras jääkiekkomaa, mittasi sitä sitten miten tahansa. MM-hopea ei tällä kertaa ole häpeä.

Ville Hirvonen (@hirvonen)

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)