Turun Palloseuran kausi jääkiekon SM-liigassa meni pahemman kerran penkin alle. Nyt seura on julkaissut tiedotteen päättyneeseen kauteen liittyen.
TPS on julkaissut verkkosivuillaan tiedotteen, missä se kiittelee kannattajiaan ja yhteistyökumppaneitaan päättyneestä kaudesta.
– Haluamme kiittää kannattajiamme, yhteistyökumppaneitamme ja muita sidosryhmiämme kuluneesta kaudesta. Vaikeuksista huolimatta yhteisön tuki ei ole horjunut – yleisökeskiarvo nousi 5 768 katsojaan, korkein lukema yli kymmeneen vuoteen. Kehitystä on nähtävissä myös yrityspuolella – se, että kannattajamme ja yhteistyökumppanimme ovat olleet mukana ja seisoneet rinnalla myös haastavina hetkinä, merkitsee meille todella paljon, TPS kertoo tiedotteessa.
TPS myöntää myös toimitusjohtaja Aki Holman suulla suoraan, että päättynyt kausi oli seuralle suuri pettymys.
– Tämä kausi on koko organisaatiolle suuri pettymys. Emme ole yltäneet niihin tavoitteisiin, joita asetimme, emmekä siihen tasoon, jota tämä seura ja sen yhteisö ansaitsevat. Tämä on tosiasia, joka meidän on tunnistettava ja myönnettävä, kiertelemattä.
Katseita luotiin myös jo tulevaan. Päättyneen kauden likapyykki tullaan käymään huolella läpi.
– Edessä oleva kausi vaatii meiltä selkeää tasonnostoa kautta linjan. Kuten olemme aiemmin viestineet, tulemme kasvattamaan pelaajabudjettia – kilpailu kiristyy entisestään, ja meidän on vastattava siihen. Odotamme innolla, että pääsemme pian kertomaan lisää uutisia tulevasta – ensin edessä on kuitenkin perusteellinen analyysi.

































