Nuoret Leijonat säväytti World Junior Summer Showcase -turnauksessa voittamalla kaikki ottelunsa. Turnauksen maalikuninkuuden vei nimiinsä Aatos Koivu.
Suomi voitti viidestä pelaamastaan ottelustaan neljä ja yksi Suomen nimistä oli Montreal Canadiensin varaus Koivu, joka voitti turnauksen maalipörssin. Koivu iski turnauksessa kuusi maalia ja erätti myös The Hockey Newsin huomion.
– Ei ole pelaajaa, joka oli yhtä vakuuttava turnauksessa kuin Aatos Koivu, kun ottaa odotukset huomioon. Suomella ei ollut Konsta Heleniusta, joten oli kysymysmerkkejä, kuka nousee isoon rooliin hänen poissa ollessaan, etenkin kun hän ei välttämättä ole mukana talven MM-kisoissa. Vastaus oli Aatos Koivu, joka oli maalintekokone WJSS:ssä, THN kehuu.
– Koivu on ollut askeleen edellä oltuaan jäällä, pelaten fiksuja pelejä kiekollisena ja tuki pelaamista ilman kiekkoa. Hän teki myös muutamia hyviä puolustuksellisia pelejä, sivusto hehkuttaa.
Koivu ei ollut ainoa suomalaispelaaja, joka herätti THN:n huomion, vaan myös puolustaja Daniel Niemisen otteet pistettiin merkille.
– Se mikä teki Niemisen viikosta vaikuttavan oli se, että hänellä oli hyviä hetkiä liikuttaessaan kiekkoa, mutta pelasi vakuuttavasti myös kahteen suuntaan. Hän on loistava luistelija, joka saa itsensä tilanteisiin, joissa voi menestyä.































