Hyökkääjä Iikka Kangasniemi tekee paluun Espoon sinisiin kaudella 2025-2026. 30-vuotias Kangasniemi saapuu Espooseen Lahden Pelicansista yksivuotisella sopimuksella.

Viime kaudella Kangasniemi nakutteli lahtelaisten riveissä tehopisteet 9+26=35. Liiga-uransa Espoon Bluesissa kaudella 2015-2016 aloittanut Kangasniemi on pelannut Liigan runkosarjaa yhteensä 402 ottelua ja kerännyt niissä kunnioitettavat 105+177=282 tehopistettä.

Uransa aikana Kangasniemi on edustanut Liigassa Bluesin ja Pelicansin lisäksi Helsingin IFK:ta. Kangasniemen uralle mahtuu myös piipahdukset SHL:n MODO:ssa ja Tshekin HC Energie Karlovy Varyssa.

Leftiltä ampuva hyökkääjä on innoissaan kotiinpaluustaan.

– Todella hyvin mielin täällä! Kymmenen vuotta sitten täältä lähdettiin ja erittäin hienoa olla taas kotona. On tosi odottavat fiilikset ja hienoa päästä kohta taas pelaamaan, toteaa Kangasniemi Kiekko-Espoon sivuilla.

Kymmenen vuotta on Kangasniemen viimeisestä Espoon paidassa pelatusta ottelusta vierähtänyt, mutta tietyt asiat eivät ole muuttuneet.

Ahon Jykä on itselle tuttu valmentaja tuolta Bluesin ajoilta. Jykän kanssa ollaan oltu jo tovin yhteyksissä ja nyt sitten kesällä asiat loksahtivat paikoilleen. Itselläni ja seuralla oli samanlaiset ajatusmaailmat siitä, mitä tässä halutaan, joten päätös oli selkeä, että tänne haluan.

– Pyrin tuomaan tehokkuutta hyökkäyspeliin ja juonikkuutta. Luistelu ja syöttäminen ovat aina olleet vahvuuksiani. Uskon että nämä on ne mitä minulta odotetaan ja teen kaikkeni että odotukset käyvät toteen.

Päävalmentajamme Jyrki Aho on mielissään tuoreesta kruunupäästä.

– Iikalla on hyvä pelikäsitys ja hän oli äärimmäisen taitava pelaaja jo nuorena Bluesissa. Iikka on kasvanut ihmisenä ja pelaajana. Ikä ja kokemus on tuonut ymmärrystä ja turvallisuutta pelaamiseen, ja tehnyt Iikasta monipuolisemman pelaajan. On hienoa päästä jatkamaan yhteistä matkaa usean vuoden jälkeen kun on nähnyt miten ollaan kasvettu ja kehitytty kaikki tässä matkalla, fiilistelee puolestaan Aho.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)