Puolustaja Joni Jurmo siirtyy Kiekko-Espooseen yksivuotisella sopimuksella. Jurmo palaa kotikaupunkiinsa Calgary Flamesin organisaatiosta.
Vuoden 2020 Vancouver Canucksin kolmannen kierroksen varaus pelasi viime kaudella Calgary Wranglersin ja Rapid City Rushin nutuissa AHL:ää ja ECHL:ää yhteensä 29 ottelua ja merkkautti niissä tehopisteet 2+8=10.
Ennen viime kautta 194-senttinen Jurmo pelasi Liigaa yhteensä neljän kauden verran JYPin, Jukureiden, Ilveksen ja KooKoon väreissä. Kyseisinä kausina isokokoinen pakki pelasi 168 Liiga-ottelua ja merkkautti niissä tehot 8+20=28.
Calgary asetti Jurmon siirtolistalle eikä kukaan häntä sieltä nokkinut, joten hänen sopimuksensa purkautui. Alun perin hänellä oli sopimusta vielä vuosi jäljellä.
Urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits on innoissaan uudesta hankinnasta.
– Hienoa päästä taas tukemaan Jonin kehitystä pelaajana ja ihmisenä eteenpäin. Meillä oli hieno lyhyt yhteinen matka vähän aikaa sitten, josta jäi todella positiivinen fiilis. Joni on isokokoinen ja tuo meille vahvan luistelunsa ja kiekollisen osaamisen kautta paljon. Työhaalarit lyödään yhdessä päälle ja uskon, että sitä kautta Joni tulee pelaamaan todella hyvän kauden, toteaa Hirschovits seuran sivuilla.






























