Alavireisesti pelannut Kärpät otti torstaina henkisesti hyvin tärkeän voiton lyötyään Lahdessa Pelicansin 5-2. Kärppien shown varasti 18-vuotias a-juniorijoukkueen pelaaja Julius Junttila, joka teki kolme maalia runsaassa 15 minuutissa. Kyseessä olivat Junttilan uran ensimmäiset maalit SM-liigassa.

Pelicans siirtyi avauserässä 1-0 johtoon Markku Tähtisen maalilla, mutta osuma herätti Kärpät, joka siirtyi Junttilan maaleilla ennen taukoa 2-1 johtoon. Junttila-show tiivistyi toisen erän alussa kypärätemppuun. Pelicans sai vielä toivoa Juhamatti Aaltosen ylivoimamaalista, mutta erän puolivälin jälkeen ottelu ratkesi, kun Pekka Saarenheimo ja Veikko Karppinen maalasivat Kärpät 5-2 johtoon. Pelicans vaihtoi haparoineen maalivahtinsa Tommi Nikkilän Marc Lamotheen, mutta se ei auttanut.Tuomas Tarkki oli Kärppien maalilla hyvässä vireessä varsinkin päätöserässä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kolme IS-tähteä sai luonnollisesti Junttila. Kaksi tähteä sai Kärppien Jari Viuhkola, joka syötti kaksi maalia. Yhden tähden sai Pelicansin Tähtinen.

Pelicans – Kärpät2-5 (1-2,1-3,0-0)

7.15 1-0 Markku Tähtinen (Joonas Jalvanti, Arsi Piispanen)
8.01 1-1 Julius Junttila (Jari Viuhkola)
13.31 1-2 Julius Junttila (Jari Viuhkola) yv
23.38 1-3 Julius Junttila
24.14 2-3 Juhamatti Aaltonen (Markku Tähtinen, Vili Sopanen) yv
30.37 2-4 Pekka Saarenheimo (Dmitri Jushkevitsh, Lukas Kaspar) yv
33.57 2-5 Veikko Karppinen (Atte Ohtamaa, Kimmo Koskenkorva)

Maalivahdit
Pelicans: Tommi Nikkilä8+4=12 (vaihto 33.57)
Pelicans: Marc Lamothe1+6=7
Kärpät: Tuomas Tarkki7+5+8=20

Yleisöä 4103

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)