KalPa oli keskiviikkona vain reilun puolen minuutin päässä rajusta ryöstöstä jääkiekon SM-liigassa.
Se johti viidettä puolivälieräottelua Ilvestä vastaan 1-0, mutta tyri pahemman kerran ja päästi kotijoukkueen tasoittamaan pelin.
– Hermostunut alku ainakin meidän osalta ja kiekot pomppi paljon. Syöttämisen laatu oli aika heikkoa, KalPan päävalmentaja Sami Tervonen aloitti.
– Lyhyestä virsi kaunis: me oltiin kuitenkin vain 33 sekunnin päässä siitä, että olisimme pystyneet sen vierasryöstön nappaamaan varsinaisella peliajalla, Tervonen muistutti.
Tervosen mukaan viides peli ei muuttanut sarjan kuvaa oikeastaan millään tavalla.
– Pelin kuvahan oli aika samanlainen. Ilves hyökkäsi paljon ja me jouduimme aika paljon puolustuskannalle, Tervonen sanoi.
Jatkoajalla KalPan kohtalo oli raaka: Ilveksen Lukas Jasek iski ratkaisumaalin läpiajosta ja vieläpä alivoimalla.
– Jatkoajalla se peli etsii aina virhettä jommasta kummasta joukkueesta ja valitettavasti se olimme me tällä kertaa, Tervonen harmitteli.
KalPa saa vielä lauantain mahdollisuuden venyttää sarja seitsemänteen peliin, kun ottelusarjan kuudes osa pelataan Kuopiossa.

































