
KalPa varmisti eilen lauantaina seurahistoriansa ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruuden. Odotus oli valtavan pitkä.
KalPa oli hopealla 1991 ja 2017. Ensimmäinen hopea tuli kaulaan TPS:lle hävityn finaalisarjan jälkeen ja jälkimmäisen finaalitappion aiheutti Tappara.
KalPa-fanit ovat jaksaneet silti uskollisesti seurata joukkueensa matkaa, vaikka se ei ole aina ollut kovinkaan palkitsevaa.
– Jos nyt mennään vähän ajassa taaksepäin, niin tämä KalPan kannattaminen on ollut välillä aika tuskaa, KalPa-kannattaja Mika Huttunen toteaa suoraan Sportti.comille.
– On tuntunut välillä aika pahalta. On ollut pettymyksiä ja niitä on ollut paljon. Niitä on ollut liikaakin, mutta nyt on onneksi se hetki, Huttunen jatkoi.
KalPan tie huipulle oli pitkä. 2000-luvun alussa KalPa pelasi konkurssin jälkeen Suomi-sarjassa. Sieltä kuopiolaiset aloittivat matkan Mestiksen kautta SM-liigaan. Nousu tuli kabinettien kautta 2005.
KalPa on tehnyt maltillista ja pitkäjänteistä työtä. Samalla seura on noussut keskisuureksi seuraksi, jolla on ainakin periaatteessa mahdollisuus kamppailla joka vuosi mestaruudesta.