Puolustaja Julius Honka ja hyökkääjä Henri Ikonen ovat aloittaneet kautensa Kanadan junioriliigoissa väkevästi. Honka edustaa WHL:n Swift Current Broncosia. Ikonen pelaa viime kauden tapaan OHL:n Kingston Frontenacsissa.

Honka on kerännyt kauden seitsemässä ottelussa tehot 2+9=11. Joulukuussa 18 vuotta täyttävä JYP-kasvatti johtaa WHL:n puolustajien pistepörssiä ja on kaikkien pelaajien pistelistalla sijalla 12.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ensi kesänä NHL:aan varattava Honka on ehditty valita syksyn aikana jo kerran WHL:n viikon pelaajaksi.

– Hän (Honka) on ollut yhtä hyvä kuin etukäteen ajateltiin. Hän oli niin hyvä harjoitusleirillä. Hän oli muita edellä luistelussa, kiekonkäsittelyssä ja laukauksessa. Se mitä hän on tehnyt hyökkäyspäässä, pisteet ovat yksi juttu, mutta hän luo myös niin paljon paikkoja. Hänellä on jo tuon verran pisteitä, mutta niitä voisi olla paljon enemmänkin, Swift Currentin päävalmentaja Mark Lamb kertoi NHL:n verkkosivuilla viime viikolla.

Lamb pelasi aikanaan NHL:ssa 403 ottelua. Hän voitti Stanley Cup -mestaruuden Edmonton Oilersin paidassa 1990.

Suomen nuorten maajoukkueen päävalmentaja Karri Kivi haluaa nähdä Hongan parantavan kahden suunnan peliään.

– Hän on hyvä hyökkäyssuuntaan, mutta hänen pitää oppia ja keskittyä enemmän puolustukseen. Se on tärkein asia hänelle, Kivi totesi samassa NHL:n verkkosivujen jutussa.

Hongalla on suomalainen joukkuekaveri, maalivahti Eetu Laurikainen. Jo viime kaudellla Swift Currentia edustanut Laurikainen on päästänyt syksyn neljässä ottelussaan yhteensä kahdeksan maalia ja kirjauttanut torjuntaprosentikseen 93,8.

Laurikainen on WHL:n maalivahtien tilastoissa neljäntenä torjuntaprosentissa ja viidentenä päästettyjen maalien keskiarvossa (1,97).

Tampa Bay Lightning varasi Ikosen viime kesän draftin kuudennella kierroksella. Hän missasi pari OHL-ottelua oltuaan Lightningin harjoitusleirillä, mutta on laittanut sen jälkeen ison vaihteen päälle.

Ikonen on saalistanut viidessä ottelussa tehot 3+6=9. Kingstonin sisäisessä pistepörssissä hänen edellään on vain ensi kesän draftin huippunimiin lukeutuva Sam Bennett.

Ikonen pelaa toista kauttaan Kingstonissa, kuten tekee myös puolustaja Mikko Vainonen. Nashville Predatorsin kanssa jo NHL-sopimuksenkin tehnyt Vainonen on kerännyt kuudessa ottelussa tililleen yhden syöttömerkinnän.

OHL:ssa pelaavat myös Ottawa 67´sin Alex Lintuniemi ja Oshawa Generalsin Jimi Kuronen. Kumpikin puolustaja on esiintynyt joukueensa kaikissa otteluissa. Lintuniemi ei ole avannut vielä pistetiliään. Kuronen on tehnyt yhden maalin.

Kurosen Oshawa sai juuri kovan luokan vahvistuksen, kun Philadelphia Flyers palautti kesän 2012 NHL-draftissa numerolla 20 varatun Scott Laughtonin takaisin Generalsiin. Laughton on kerännyt kolmessa ottelussa tehot 3+6=9.

Quebecin junioriliigan Chicoutimi Sagueneensissa pelaava hyökkääjä Janne Puhakka on saalistanut yhdeksässä ottelussa 2+2=4 pistettä.

LUE MYÖS: Mikko Rantasen sikailu hämmästyttää – Arttu Wiskarilta yllättävä huomio (Atleetti.fi)