Jukurit on käyttänyt Liigan tulokkaiden pistepörssiä johtavan Alberts Smitsin sopimuksessa olleen option. Smits jatkaa Jukureissa tämän myötä kevääseen 2028 saakka.

Kesällä 2026 NHL:ään varattavissa oleva Smits on pelannut tällä kaudella Jukureissa 19 Liiga-ottelua tehoilla 6+4=10. Lisäksi puolustaja on nakuttanut U20 SM-sarjassa viidessä ottelussa tehot 6+4=10.

– Alberts on ottanut isoja steppejä eteenpäin täällä ja pelannut hienoa kautta, josta palkintona muun muassa paikka ensimmäistä kertaa Latvian miesten maajoukkueessa. Oli hyvin selvää, että haluamme option käyttää. Hänellä on kova halu kehittyä ja on tehnyt paljon hommia. Työt jatkuvat ja isommat areenat odottavat. Kyseessä on poikkeuksellinen talentti, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo seuran sivuilla.

Smits valittiin juuri ensimmäistä kertaa Latvian miesten maajoukkueeseen. Hänet nähdään myös hyvin todennäköisesti vuodenvaihteessa Latvian paidassa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Raamikas, fyysinen ja hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja debytoi Liigassa jo viime keväänä. Viime kaudella runkosarjaotteluita Jukuri-paidassa Liigassa kertyi yhdeksän ja niissä syntyi tehot 1+1.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)