Jukka Jalonen on yksi suomalaisen jääkiekkohistorian menestyneimmistä valmentajista.
Leijonien penkin takana hän vietti suuren osan viimeisestä 17 vuodesta ja voitti yhteensä seitsemän arvokisamitalia.
Nyt suomalaisluotsi työskentelee kuitenkin täysin erilaisessa ympäristössä.
Jalonen valmentaa Italiaa, joka taistelee jatkuvasti sarjapaikastaan MM-kisojen korkeimmalla tasolla.
Sarjapaikan säilyttämisestä on tulossa kuitenkin todella vaikea tehtävä. Italia on hävinnyt toistaiseksi jokaisen pelinsä MM-kisoissa ja putoaminen vaikuttaa tällä hetkellä jopa jossain määrin todennäköiseltä.
– Meidän kultamitalimme on seitsemäs sija, Jalonen sanoi suoraan IIHF:n haastattelussa.
Leijonissa Jalonen tottui siihen, että pelaajamateriaali oli poikkeuksetta laadukas, oli joukkue koottu sitten SM-liigasta tai pääosin NHL:stä. Italian kanssa tilanne on ihan toinen.
– Meillä ei ole täällä montaa tähtipelaajaa, Jalonen sanoo.
Vaikka tappioita on tullut, on Italialla edelleen toivoa. Mutta maalinteko pitäisi saada heti kuntoon. Italia kun on tehnyt kisoissa toistaiseksi vain kaksi maalia.
– Meidän täytyy saada ylivoimapelimme toimimaan. Meidän pitää mennä kovempaa maalille ilman kiekkoa, koska meillä ei ole niin paljon yksilötaitoa. Meidän täytyy tehdä maalimme joukkueena, Jalonen painotti.
Italialla on jäljellä vielä ottelut Tanskaa ja Sloveniaa vastaan. Sunnuntaina se kohtaa Tanskan.
– Olen varma, että teemme vielä maaleja oikealla hetkellä oikeita joukkueita vastaan ja voitamme oikeat ottelut, Jalonen sanoi.
Aika alkaa kuitenkin käydä vähiin.

































