Jokerit voitti jääkiekon KHL-liigan kotiavauksessaan Riian Dinamon 3-2. Jokeritjohti ottelua kahden erän jälkeen 3-0, mutta Dinamo pääsi kolmannessa erässä mukaan. Tasoituskin oli lähellä.
– Tietenkin ollaan tyytyväisiä voitosta. Kova peli, kuten kaikki pelit ovat tässä sarjassa. Oli sitten koti- tai vieraspeli ja mikä joukkue tahansa kyseessä. Kovan työn joutuu tekemään voiton eteen, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen.
Jokerit palasi keskiviikon ja torstain välisenä yönä Vladivostokista. Kiinan ja Venäjän Kaukoidän kiertue näkyi Riika-pelissä.
– Harmittaa, että päästettiin hyvä johtoasema käsistä kolmannessa erässä. Jonkun verran näkyi meidän idän reissu fyysisesti kyllä. Alkoivat koneet vähän piiputtaa, eikä putki kulkenut enää, vaikka halua olisi ollutkin. Osa väsähti vähän enemmän kuin ehkä jotkut muut, Jalonen sanoi.
Jalosen mukaan väsymys näkyy heti roiskimisena.
– Kiekollinen peli kolmannessa erässä loppui. Ruvettiin vähän roiskimaan kiekkoa. Lavasta lapaan pelaaminen jäi vähemmälle. Dinamo rankaisi pari kertaa. Vähän puuttui keskittymistä ja tylyä kiekollista pelaamista, kun alkoi väsy painaa.
– Olihan peli meidän hallintaa, mutta näissä voi käydä miten vaan, kun ote heikkenee. Vähällä oli, ettei päästetty vastustajaa tasoihin, Jalonen jatkoi.
Hartwall-areena oli täynnä ja tunnelma oli erinomainen.
– Hienoa oli, että tupa oli täynnä. Rekvisiittapuoli oli kondiksessa. Yleisö varmaan viihtyi ja lopussa peli meni jännäksi. Katsojille oli varmaan mukavaa sekin. Kaikin puolin ihan hieno tapahtuma, Jalonen sanoi.
– Me ei ihan parasta pystytty lyömään pöytään. Uskon, että torstaina ollaan parempia, Jalonen päätti.
Teksti: Otto Palojärvi, Hartwall-areena






























