Jokerit nousi Mestiksen kärkeen. Se kaatoi torstain ainoassa ottelussa IPK:n 4-2.

Jokerit tuli otteluun vahvasti, kun jo kahdeksassa minuutissa se johti ottelua jo kahdella maalilla ja siirtyi avauserän aikana jo kolmen maalin johtoon. Etenkin joukkueen ylivoimapeli oli hyvässä kunnossa, kun osumista kaksi syntyi erikoistilanteesta.

Kolmannen maalin jälkeen IPK vaihtoi jo maalivahtia, kun Stepan Vopravil korvasi Topias Rovion. IPK kavensi ensimmäisen erän loppun tuoden vieraille hieman toivoa.

IPK nousi maalin päähän toisessa erässä ja haki tasoitusta, muttei onnistunut ohittamaan Veini Vehviläistä enää. Oliver Suni niittasi viimeisen sinetin tyhjään maaliin viimeisellä minuutilla.

Voitolla Jokerit IPK:n ohi sarjan piikkipaikalle. Joukkueiden välinen ero on nyt kaksi pistettä.

LUE MYÖS: Floridan Niko Mikkola ihmetyttää Lepakkovuorossa – ”Täysin kateissa” (Atleetti.fi)