Jesse Puljujärven, Sakari Mannisen sekä Vili Saarijärven edustama Geneve-Servette koki tiistaina Sveitsin jääkiekkoliigassa ennennäkemättömän nöyryytyksen.

Geneven ja Lausannen välisestä ottelusta odotettiin etukäteen tasaista vääntöä, mutta kävikin aivan toisin.

Lausanne nimittäin nöyryytti Genevea peräti lukemin 11-0.

Avauserän jälkeen Lausanne johti ottelua vielä maltillisesti 2-0, mutta toisen erän aikana Geneve kuihtui täysin kasaan ja Lausanne mätti erässä peräti kuusi maalia.

Yhdysvaltalainen Austin Czarnik hurjasteli Lausannen paidassa peräti viisi (1+4) tehopistettä. Ruotsalainen Erik Brännström ja sveitsiläinen Theo Rochette ylsivät puolestaan neljään tehopisteeseen.

Puljujärvi pelasi ottelussa Mannisen ja Saarijärven kanssa ykköskentässä, mutta heidän – kuten kaikkien muidenkin – tulos jäi olemattomaksi. Lausannen Ahti Oksanen onnistui sen sijaan mainiosti. Hän syötti kolme maalia.

Geneve-Servette on aloittanut kautensa ailahtelevasti. Neljän ottelun jälkeen tilillä on kaksi voittoa, mutta myös kaksi tappiota. Seuran valmennustiimissä toimii tällä kaudella HIFK:ta vielä viime kaudella valmentanut Ville Peltonen.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)