Jääkiekkopersoona Jere Karalahti on taas kerran kohun keskiössä.

Hänet pidätettiin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta todennäköisin syin. Karalahtea uhkaa vuosien vankeus.

Eikä Karalahti ole epäiltynä rikoksesta ensimmäistä kertaa. Aiemmin hän on selvinnyt ehdollisilla tuomioilla.

Vuonna 1997 Karalahti sai kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen huumausaineiden väärinkäytöstä sekä hallussapidosta. 2008 Karalahti sai puolestaan vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion avunannosta törkeään huumausainerikokseen.

Vuonna 2021 Karalahti tuomittiin 35 päiväsakon rangaistukseen pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Hänen sakkonsa olivat 910 euroa.

Karalahden törttöilylista on surullista luettavaa. Hän ei ole ollut olosuhteiden uhri, vaan on tehnyt rötöksensä omasta tahdostaan. Miljoonatuloista NHL:ssä hän kieltäytyi, koska ei halunnut päihdehoitoon.

Karalahden ensimmäiset kohut tulivat jo 1990-luvun puolivälissä. Valtakunnan julkkikseksi  hän nousi joulukuussa 1996, kun tuli pidätetyksi huumausainerikosepäilyn takia.

Vuoden 1997 alkupuolella Pete Suhonen teki Karalahdesta City-lehteen näyttävän jutun, jossa Karalahti kertoi avoimesti huumeiden käytöstään. Jutussa ei paheksuttu Karalahtea. Siinä hänet esitettiin jonkinlaisena sankarinakin.

City-lehden Jutussa kerrotaan muun muassa näin:

”Jere kaivaa farkkujensa taskusta 17. joulukuuta (1996) päivätyn, jo ryppyisen faxin, jossa Los Angeles Kingsien varatoimitusjohtaja Dave Taylor ilmoittaa Kingsin seisovan sataprosenttisesti varauksensa takana. Päivää aikaisemmin Karalahti oli keskustellut pitkään puhelimessa Göteborgista Calgaryyn siirtyneen ja NHL-käytännön hyvin tuntevan Marko Jantusen kanssa. Tsemppiä, tsemppiä, oli Jantunen psyykannut Karalahtea”.

Sekin kerrotaan surkuhupaisana faktana, että Karalahden HIFK-paidassa luki 1990-luvulla teksti ”Elämä on parasta huumetta”. Se oli ennen Karalahden ensimmäistä huumausainerikosepäilyä.

Matti Nykäsestä julkaistiin 1980-luvun alussa alkoholivastainen       tarra, jossa luki ”selvin päin pitemmälle”.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)