Leijonat valmistautuu parhaillaan NHL:n 4 Nations Face-off-turnaukseen. Suomi aloittaa turnauksen perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun se kohtaa Yhdysvallat.
Puhtaasti pelaajamateriaalin perusteella Suomi ei lukeudu suosikkeihin. Näin on tosin lähes aina ollut.
Entinen NHL-GM Jarmo Kekäläinen on ollut Leijonien muun johtoryhmän apuna. Hän asuu Pohjois-Amerikassa edelleen ja on päässyt seuraamaan paikan päällä Suomen NHL-pelaajien otteita.
Kekäläisellä on selvä näkemys siitä, millaisilla eväillä Suomi voisi menestyä kovatasoisessa turnauksessa.
– Kaikki ovat sataprosenttisesti mukana yhteisessä jutussa. Suomen vahvuus on aina ollut se, että egot jätetään pukukopin ovelle sisään tullessa. Ei ole merkitystä, millaisia tähtiä meillä on mukana, sillä me pelaamme joukkueena ja sitoudumme yhteiseen konseptiin. Se tekee jääkiekosta hienoa, Kekäläinen kertoi NHL:n verkkosivuilla.
Kekäläinen uskoo myös vakaasti, että suomalaiset kiekkojännärit innostuvat turnauksesta, vaikka nyt ei pelata maailmanmestaruudesta tai olympiakullasta.
– NHL:ää seurataan Suomessa tarkoin. Aikaerosta huolimatta monet ihmiset seuraavat kaikki iltapäiväpelit. Jotkut katsovat pelejä myös yöllä tai katsovat ne aamulla jälkilähetyksinä. NHL:ää seurataan sekä sosiaalisesta että perinteisestä mediasta. Suomessa on päivätöikseen NHL:stä juttuja kirjoittavia ihmisiä, jotka seuraavat erityisesti suomalaisia, Kekäläinen huomautti.
Ville Hirvonen






























