Vastikään NHL-seura Buffalo Sabresin toimitusjohtajaksi eli GM:ksi valittu Jarmo Kekäläinen avaa joukkueen maalivahtitilannetta Sportivo TV:n haastattelussa.
– Se oli vähän tällainen kinkkinen tilanne meillä alussa, kun Ukko-Pekka Luukkonen oli loukkaantuneena ja ei pystynyt oikein training campilla osallistumaan kauteen valmistautumiseen. Hän pelasi muistaakseni vain yhden erän koko training campin aikana ja meillä oli pieni huoli siitä, että mikä meidän syvyystilanne on maalivahtipuolella.
Täydennykseen tipahti hyvä tilaisuus, jota ei kannattanut sivuuttaa.
– Sitten tuli tilaisuus ottaa Waivers-listalta Colten Ellis, joka sekä meidän maalivahtia arvioijien että myös mun kokemuksen mukaan, koska tein pienen projektin Saint Louisella viime vuonna, oli huippulupaava maalivahti. Näin hänet viime vuonna Springfieldissä ja meidän maalivahtiarvioijat oli sitä mieltä, että hän on yksi parhaita maalivahteja, mitä sillä tasolla viime vuonna pelasi.
– Oli mahdollisuus hänet nappaa, niin se antoi meille sekä syvyyttä tähän meidän organisaatioon tavallaan pienen vakuutuspolitiikan siihen, että jos Ukko-Pekalla kroppa ei oo ihan terve, niin meillä on myös maalivahteja, jotka pystyy sitten pelaamaan tässä liigassa niin kuin Colten Ellis on myös näyttänyt pystyvänsä pelaamaan hyviä pelejä.
Kolmen maalivahdin pitäminen näyttää Kekäläisen mukaan melko epätodennäköiseltä. Päätöksiä tehdään, kun tilanne pelaajien osalta selkiintyy.
– Ei me varmasti koko kautta pystytä kolmea maalivahtia pitämään, koska se ei anna heille mahdollisuutta tämmöiseen sopivaan rotaatioon pelien määrässä. Sitten taas myös harjoituksissa pitää saada toistoja ja kolmen maalivahdin kanssa se on vähän vaikeampaa.
– Niin kauan, kun meillä on pientä epävarmuutta siitä, että kaikki on terveitä ja kaikki pystyy – millä tasolla kaikki nämä maalivahdit pystyy pelaamaan, niin me jatketaan arviointia ja sitten tehdään päätös, kun sen aika on, summaa Kekäläinen.




























