World Cup of Hockey järjestetään seuraavan kerran vuonna 2028. Kisaisännäksi hakee yhteensä 25 kaupunkia.

NHL tiedotti, että prosessi vuoden 2028 kisojen isäntäkaupungeista on käynnistynyt. Kesäkuussa aloitettiin vaihe, jolloin kaupungit voivat hakea kisaisännyyttä.

Hakijakaupunkeja on NHL:n mukaan sekä Pohjois-Amerikasta että Euroopasta. Hakijakaupunkeja ei ole kuitenkaan paljastettu.

NHL ja IIHF kokoustavat syyskuussa ensin Torontossa ja sen jälkeen Zürichissä, jolloin hakijoita arvioidaan. Lopulliset päätökset selviävät ensi vuoden alussa.

World Cup of Hockey -turnaukseen osallistuu kahdeksan maata, jotka pelaavat kahdessa neljän joukkueen alkulohkossa. Alkulohkoja pelataan kahdessa kaupungissa, jonka jälkeen pudotuspelit pelataan kokonaisuudessaan toisessa alkulohkojen paikkakunnista.

Turnaus on määrä pelata helmikuussa 2028 ja sen kesto on 12 päivää. Kyseessä olisi neljäs World Cup of Hockey, sillä edellisen kerran turnausta pelattiin vuonna 2016.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)