Jääkiekon Mestiksessä nähtiin torstai-iltana todella hämmentävä ottelu sarjajumbo Kokkolan Hermeksen ja Joensuun Kiekko-Poikien välillä.
Kiekko-Pojat lähti otteluun suurena suosikkina ja näyttikin aluksi lunastavansa odotukset.
Joensuulaiset johtivat ottelu nimittäin jo 6-1-lukemin peliajassa 35.45, mutta uskomatonta kyllä se hävisi ottelun.
Hermes nousi 18 minuutissa viiden maalin takaa ja voitti ottelun lopulta maalein 7-6 voittomaalikilpailun jälkeen.
Hermeksen Joni Virolainen nousi ottelun ykköshahmoksi. Hän takoi peräti tehot 2+3.
Ottelu toi mieleen karvaita muistoja MM-kisoista keväältä 2003, kun Suomi menetti Ruotsia vastaan 5-1-johtonsa puolivälierässä Ruotsia vastaan ja hävisi maalein 5-6. JoKP suli kuitenkin vielä pahemmin ja vielä lyhyemmässä ajassa.
JoKP on yksi niistä seuroista, mikä on tyrkyllä tulevaisuudessa SM-liigaan. Joensuussa on tehty jo vuosia urheilullisesti hyvää työtä ja Joensuun on myös valmistunut uusi ja uljas Mehtimäen jäähalli, mikä on komeampi kuin monella liigapaikkakunnalla.



























